Yhteiskunnallinen rahoitus

Edistämme yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia.
Pinkkihiuksinen hnekilö istuu ja maalaa taulua.

Yhteiskunnallisesti vaikuttava hanke huomioi yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin

Kuntarahoituksen yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeet tuottavat laaja-alaista yhteiskunnallista hyötyä. Rahoitettavilla hankkeilla on positiivisia vaikutuksia ympäristöönsä ja sen yhteisöön: ne edistävät yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin tai alueen elinvoiman toteutumista.

Kuntarahoituksen yhteiskunnallisen rahoituksen viitekehys määrittelee, että rahoitettavien hankkeiden on sijoituttava asumisen, hyvinvoinnin tai koulutuksen alueelle.

Yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeille myönnetään marginaalialennus.

Suuntamme on oikea: vuonna 2023 yhteiskunnalliseen rahoitukseen hyväksyttyjä hankkeita oli 40 prosenttia edellisvuotta enemmän. Mahdollistimme esimerkiksi erityisryhmien tarpeet huomioivia asuinrakennuksia sekä muita hyvinvointia, yhdenvertaisuutta, yhteisöllisyyttä tai alueellista elinvoimaa edistäviä hankkeita.

Elina Sääskilahti

Vastuullisuuspäällikkö

Onko sinulla suunnitteilla yhteiskunnallisesti kestävä investointi?

Selvitä soveltuuko hankkeesi Kuntarahoituksen yhteiskunnallisen rahoituksen portfolioon.

Yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeilla on oltava positiivisia vaikutuksia ympäristöönsä ja sen yhteisöön: ne edistävät yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin tai alueen elinvoiman toteutumista.

Rahoitettavien hankkeiden on kuuluttava johonkin Kuntarahoituksen yhteiskunnallisen rahoituksen viitekehyksen osa-alueista:

  • Asuminen
    • Erityisryhmien asunnot
    • Yhteisölliset kohtuuhintaiset vuokra- ja omistusoikeusasunnot
  • Hyvinvointi
    • Terveyden ylläpitämiseen ja sairauksien hoitoon liittyvät investointikohteet
    • Sairastumisen ennaltaehkäisyä ja hyvinvoinnin ylläpitoa edistävät investoinnit, kuten kulttuuri- ja liikuntapalveluihin liittyvät investoinnit
  • Koulutus
    • Päiväkodit
    • Koulut
    • Koulutuskeskukset ja kampukset

Hankkeiden soveltuvuuden yhteiskunnallisen rahoituksen viitekehykseen arvioi asiantuntijoista koostuva arviointiryhmä. Ryhmän jäseniä ovat Jenni Airaksinen (Tampereen yliopisto), Jouni Parkkonen (Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry) ja Rami Erkkilä (Kuntarahoitus).

Yhteiskunnallista rahoitusta haetaan sähköisen asioinnin kautta samaan tapaan kuin muutakin rahoitusta.

Yhteiskunnallisen rahoituksen viitekehykseen soveltuvat hankkeet pyritään tunnistamaan Kuntarahoituksen asiantuntijoiden toimesta osana normaalia rahoitusprosessia. Jos organisaatiollasi on suunnitteilla hanke, joka voisi soveltua yhteiskunnallisen rahoituksen viitekehykseen, voit myös olla yhteydessä omaan asiakkuustiimiisi Kuntarahoituksessa tai kestävän rahoituksen tuotevastaavaan Rami Erkkilään.

Tustustu tästä yhteiskunnallisen rahoituksen viitekehykseen.

Hae yhteiskunnallista rahoitusta

Yhteiskunnallisen rahoituksen myöntäminen on osoitus erityisen vaikuttavasta ja yhteiskunnallista hyötyä tuottavasta hankkeesta.

Yhteiskunnallista rahoitusta saaneet hankkeet saavat käyttää yhteiskunnallisen rahoituksen tunnusta osoituksena investoinnin yhteiskunnallisesta kestävyydestä.

Kuntarahoitus julkistaa tiedot kaikista yhteiskunnallista rahoitusta saaneista hankkeista, ja niiden vaikutuksista raportoidaan vuosittain medialle, kansainvälisille sijoittajille ja muille keskeisille sidosryhmille.

Kuntarahoitus tulee osana yhteiskunnallisen rahoituksen kokonaisuutta panostamaan hankkeissa syntyneiden yhteiskunnallisten vaikutusten mittaamiseen. Investointien vaikuttavuuden kuvaaminen hyödyttää myös rahoitettuja asiakkaita, jotka voivat entistä paremmin viestiä hankkeiden merkityksestä päättäjille, asukkaille ja muille sidosryhmille.

Yhteiskunnallisen rahoituksen ehdot ovat muutoin samat kuin Kuntarahoituksen muussakin rahoituksessa, mutta se on asiakkaalle hieman tavallista lainaa tai leasingia edullisempaa ja tuo näkyvyyttä rahoitetuille hankkeille.

Lisätietoa yhteiskunnalliseen rahoitukseen soveltuvista hankkeista

Yhteiskunnallinen vaikutusraportti konkretisoi hankkeiden vaikuttavuutta

Julkaisemme vuosittain yhteiskunnallisen vaikutusraportin, joka kertoo rahoitetuista hankkeista ja niiden yhteenlasketuista vaikutuksista.

Tutustu vuoden 2023 yhteiskunnalliseen vaikutusraporttiin

Yhteiskunnallisen rahoituksen viestintä

Myönnettiinkö hankkeellesi yhteiskunnallista rahoitusta? Tilaa meiltä viestintäohje ja -materiaalit.

Pyydä viestintäaineistot sähköpostitse Avautuu uuteen välilehteen

Ota yhteyttä

Yhteiskunnallisen rahoituksen tiimi